sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Juhannusyrttejä kosmetiikkapurkissa ja muita juttuja - Midsummer fest and herbs in a bottle...










Ei kuulkaa edes koivuvihtaa tehnyt mieli tänä vuonna mennä tuonne tuuleen ja tuiskuun tekemään, ei sitten millään. Juhannus meni sisätiloissa aika pitkälti eilistä lukuunottamatta. Olipahan kuulkaa puhuri täälläkin sisämaassa. Naapuritkin sytyttivät juhannuskokon vasta eilen illalla. 

Mutta sisällä oli miellyttävän lämmin ja tuuleton keli. Eli juhannusta ihan kotona vietettiin. Vähän ennen jussia tein muutaman kosmetiikka ostoksen. Muistatte kun hehkutin noista aitoa aromaattista öljyä sisältävistä laventelin tuoksuisista shampoista ja hoitoaineista ( täällä ). No se alkaa olla jo pullon loppupuolella ja hankin nyt sille kaveriksi saman sarjan korianterishampoon, hoitoaineen ja vielä tuollaisen latvoja vahvistavan ja suojaavan hiuksiin jätettävän hoidon. Tykkään niiden yrttisestä tuoksusta, joskin nämä tuotteet tekevät hiuksista hieman lentävät. En ehkä ihan tuollaiseen ohueeseen hiustyyppiin käyttäisi. Omat hiukseni ovat useinmiten hieman karkeat kuten luonnontaipuisat yleensäkin ja niille tuo tuote sopii. Joskin tuota lennokkuutta joutuu vähän lakalla tai vaahdolla suitsimaan. 

Samassa paketissa tuli myös ihonpuhdistustuotteita niiden ollessa kaapista lähes loppu. Korealaisen Bentonin Aloe BHA kasvovesi viimeistelee ihanasti puhdistuksen ja jättää iholle kostetuttavan olon. BHA on sama asia kuin salisyylihappo eli se auttaa myös rasvaiseen ihoon ja finninalkuihin syväpuhdistamalla. Kasvovedessä on myös etanaseerumia. En ole mikään kosmetiikkafriikki, enkä varsinkaan tietäjä, mutta omalle iholle tämä tuntuu sopivan. Nykyäänhän suositellaan että annetaan näiden hoitavien kasvovesien vaikuttaa iholla ennen muita hoitotuotteita, lisäksi suositellaan ph arvoltaan happamia tuotteita. Tämän laatikon kyljessä lukee lievästi hapan. Mene ja tiedä... Kovin pitkiin naamanhoitosessioihin ei tahdo meikäläisen kärsivällisyys iltaisin riittää. 

Samassa paketissa tuli vielä eco-sertin omaava kasvojenpuhdistusmaito ja kasvovesi espanjalaiselta Naobayltä, niitä en vielä ole päässyt testaamaan, koska kaapissa olevat vanhat purnukat ovat osoittautuneet yllättävän riittoisiksi ennen loppumistaan. Kehuja kuitenkin saa purnukoiden hillitty ulkonäkö ja puisen oloinen korkki.  

Ajattelin että tänään pidän juhannuksen kunniaksi kasvojenhoitotalkoot kun ei vihtoja ja aitoja yrttejä aattona päässyt kokeilemaan ja kaivelen kaapin sopukoista vielä puhdistavan naamion ennen alkavaa työviikkoa. Kaapin siivoustalkoot voisi pitää samalla. Sulo Vilen on taas jostain syystä kerännyt sinne kaikki sellaisetkin lahjaksi saadut tuotteet joilla ei oikeastaan itselle löydy käyttöä. 

Sitä ennen lähden kuitenkin koirien kanssa hieman treenaamaan. Tämä pilvinen sää on ihan hyvä siihen hommaan. 



Ja sen jälkeen vähän ajelemaan kesämopolla!

Kivaa alkavaa kesäviikkoa sinne ruudun toiselle puolelle<3 




Before I told you how much I liked (these)
Now as they are almoust used I bought same series coriander shampoo and conditioner along with strenghtening lotion. I love the herbal scent of these products. Its almous like you have nature inside when you are washing your hair! Spa like feeling and scent. 

I also needed to have new cleansing milk and toner so I decided to try out spanish ecocertified Naobay. Havent had the chance to try them yet since old bottles are lasting longer than I thought. I did however allready take this Benton Aloe BHA toner into use as the final touch of every day face cleaning and I love the tender feeling it gives to the skin. Pure feeling without making the skin feeling dry. 

So since I ended up spending Midsummer fest inside due to strong wind and rain, I took my herbs from a bottle. (you are supposed to gather flowers and herbs during the fest along with vihta made out of birch branches). 







4 kommenttia:

  1. Vitsin kivoja tuotteita ja noita hiusjuttuja just bongasin Tokmannilla ja pohdin ostanko, taidan ensi kerralla napata mukaan.

    Ihana kesämopo, hyviä ajeluhetkiä Sari <3

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon<3 Noissa shampoissa on niin ihanan yrttinen tuoksu että siihen voisi kietoutua...

    VastaaPoista
  3. Olipas kiva paketti! Tarttee ensi kerralla kun tommosia ostaa niin kattoa josko sattuisi noita vastaan.

    Ihanaa viikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3 Viikko mennä hurahti taas jonnekin... Työn ja flunssan ohella ei oikein muuta ehtinyt ajattelemaankaan. Minä olen täysin hurahtanut kaikkeen mikä tuoksuu yrteiltä. Kun ne tulevat pullossa niistä pääsee myös nauttimaan ensi talvena...Leppoisaa sunnuntaita<3

      Poista

Kiitos kun jätit viestin...:)