lauantai 23. huhtikuuta 2016

Elämä viime aikoina ja lauantailinkki - Life lately and saturday link...



Täällä ollaan taas onnellisesti blogistaniassa. Anteeksi pitkä blogihiljaisuuteni, mutta viimeiset pari viikkoa ovat olleet lähes kaoottiset ja joka ilta kun olen suunnitellut istuvani tietokoneen eteen ja avaavani sen kirjoittaakseni teille, on tullut armoton uupumus.
Olin tuossa jonkun aikaa tämän eläinlauman yksinhuoltajana ja koska olen aivan luokattoman huono organisoimaan aikaa itselleni, huomasin monena iltana istuvani alas ensimmäistä kertaa töistä tulemisen jälkeen vasta klo 21 aikaan illalla silmät ristissä ja nälissäni. No sen saattaa arvata että siinä vaiheessa on aika turha haaveilla alkavansa blogia kirjoittamaan kun aamulla on taas lähdettävä koirien kanssa ulos jo 5 aikoihin...

Kevät on myös tuonut lisää hommaa puutarhatöiden muodossa, tuntuu etteivät illat ja viikonloput millään riitä kaikkeen mitä pitäisi ja ennen kaikkea mitä haluaisi tehdä! Puutarhahommat ja ulkona oleminen ovat kivaa tekemistä (vaikka saisi olla lämpimämpi sää kiitos!), ulkona ollessa ajankulu unohtuu ja sitä huomaa ykskaks olleensa siellä puolet pidempään kuin mitä olikaan suunnitellut.

Aamuisin olen lueskellut aamiaisen lomassa lempiblogejani tabletilla vaan voileipä toisessa kädessä ja teekuppi toisessa ei pysty edes kommentoimaan.

Puutarhatöiden lomassa olen myös yrittänyt kiinnittää huomiota perheen ruokavalioon ja sinne on ilmestynyt enemmän pähkinoitä, vihanneksia ja muuta terveellistä ja valkoista sokeria ja jauhoja on vältetty entistä tehokkaammin. Tein jopa elämäni ensimmäisen raakakakun tässä jokin aika sitten. Palkinnoksi tästä terveellisestä ruokavaliosta olen vähän odotellut että energia kaksinkertaistuisi, mutta sitä ihmettä ei ole vielä käynyt. Uutta energiaa odotellessa on pakko tulla toimeen vanhalla...:))

Ylimääräisen tavaran vähentämisprojekti jatkuu edelleen, viime viikonloppuna liinavaatekaappi oli kohteena ja kierrätykseen lähti 7 muovikassillista tavaraa ja roskiinkin pari jätesäkillistä. Tulipa siisti kaappi! Ei mitään turhaa ja kaikki siivosti paikoillaan.

Sellaisia kuulumisia tänne töiden lisäksi. Mitä sinne ruudun toiselle puolelle kuuluu?

Lauantailinkkinä tällä kertaa Sea of Bees. Antaa kuvien puhua puolestaan.

Aurinkoa ja lämpöä lauantaihin<3




Back here in blogistania at last! I have been planning this for days and days but I have had so chaotic and busy time lately that it was impossible to find time to write. There were nights that I actually first time sat down to eat at 9pm for the first time after coming home from work. I have been busy with the work, dogs, decluttering the house and spring cleaning on the yard. After all that I have been so drained that I simply have been falling asleep sitting down.

I have anxiously waiting for warmer wheather, but seems like we have to keep on waiting. Even snow have have been promised in the weather forecast for next week. What a bummer! No time for pumps or ballerines yet.

How have you been? Spring seems to be ahead in everywhere else...

Saturdaylink today is Sea of Bees

Enjoy<3







2 kommenttia:

  1. Aina ei jaksa ja sen ymmärtää ja täällä ollaan. <3 Ei kummempia, ukkeli lähti mökille siivoushommiin ja tyttöjen kanssa vietetään kivaa viikonloppua tyttöjen kesken. :) Kaikki tasaisen mukavasti. Hieman lämpimämmät saisi kyllä olla. :) Ihanaa viikonloppua Sari <3

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa ihanalta tyttöjen viikonlopulta<3 Toivottavasti se ukkeli ei jäädy sinne mökille kun tuli äkkiä tällainen takatalvi! Rauhallista sunnuntaita teille tytöille<3

    VastaaPoista

Kiitos kun jätit viestin...:)