lauantai 14. joulukuuta 2013

Öljykangastakki joulukuussa...



Enpä tiennyt kun tätä takkia hankin, kuinka paljon sitä tulisin käyttämään. Aika outoa joulukuussa pukeutua öljykangastakkiin, mutta kun tihkusade vihmoi taas yhtenä työaamuna, tuntui se järkevältä vaihtoehdolta. 
Ladykin sanoi täällä blogissaan että joulumieli antaa odottaa itseään, samoin se on vähän täälläkin. Osaksi varmaan säästä ja pimeydestä johtuen, osaksi muista mielessä olevista tärkeämmistä asioista. Onneksi olen oppinut vuosien aikana, ettei joulun tekemisestä kannata ottaa stressiä. Joulu tulee kun tulee ja kun sitä kerääntyvät viettämään vain aikuiset ihmiset, niin ehkä tärkeintä on kuitenkin yhdessäolo ja ruoka. Ruuanlaittoonkin voi jokainen kantaa kortensa, se on sitä joulumieltä kun yhdessä ollaan ja tehdään.

Tässä muutama asukuva viikon varrelta, punainen väri viehättää kuitenkin nyt joulun aikoihin. Haaveilenkin paksusta punaisesta neuleestä, jossa olisi iso ja muhkea poolokaulus, siihen olisi hyvä käärityä joulua odottamaan. Ehkäpä toivon sellaista joulupukilta. 

Mukavaa ja Rauhallista joulunodotusta kaikille!

I dont know if its the weather or some more serious things on my mind, but this year its hard to find the Christmas spririt. Thankfully I dont stress about christmas anymore, since we are celebrating christmas among adult people its more important to gather to cook together and hopefully the christmas spirit will find its way in then. I enjoy cooking together with the family and just spending time with loved ones. Thats the most important thing in the christmas for me. One more week of work and then the Christmas really is here!

4 kommenttia:

  1. Voi kun kaunis kokonaisuus! Valkoinen jakku sopii vallan mainiosti näemmä talvellakin vaatteeksi. Tuolla oli jotain lumen tapaista pihalla aamulla kun heräsin, on näemmä edelleen, olen pysynyt sisällä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3 Juu jotain valkoista siellä tänään todella sateli, mutta taitaa kyllä jo aamuksi sulaa pois. Olisi tehnyt mieli pysyä täälläkin sisällä, mutta koirat olivat eri mieltä...D

      Poista
  2. Todella kaunis asu :) Tuo valkoinen jakku näyttää niin hyvältä, että tekisi mieli hankkia jokin vastaava itsellekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Herttarouva ja tervetuloa lukijaksi! Taidan vähän yrittää vaalealla piristää tätä synkän pimeää aikaa. Tulee parempi mielikin kun on vähän valoisampaa vaatetta.Vaalea bleiseri on tosi monikäyttöinen, minusta kiva kaikkiin vuodenaikoihin, suosittelen.

      Poista

Kiitos kun jätit viestin...:)