torstai 7. huhtikuuta 2016

Mustavalkoinen hame - Black and white skirt...





Kukonaskelkuvio. Ikivanha ja klassinen kuvio. Yleensä se löytyy jostain muualta kuin hameesta, englantilaisten tweed bleisereistä ainakin, mutta kyllä kukonaskelta on vuosien varrella näkynyt myös hameissa. Tämä hame kuuluu myös niihin päähänpisto-ostoksiin, joihin olen jälkikäteen ollut ihan tyytyväinen. Kaivelin taas komeron periä ja tämä löytyi sieltä ja pääsi viikonlopun asuksi.

Kuvio itsessäänhän on vähän levoton, vaatii yhdistämistä yksivärisen kanssa. Tuntuu jotenkin kivalta kun komerosta löytyy tämmöinenkin klassinen ja ajaton kuvio. Aikaisemmin olen pitänyt hametta kesällä, mutta hyvin se toimi paksujen talvisukkisten ja neuleenkin kanssa.

Viikko on ollut yhtä linnanmäkeä, tuntuu että nyt vasta on ensimmäinen kerta kun ehtii edes hetkeksi istahtaa muun kuin työkoneen ääreen ilman että on koko ajan jotain ylimääräistä hommaa. Onneksi huomenna on jo perjantai<3

Mukavaa torstai iltaa<3




Houndstooth check. In black and white. In a skirt. Something you dont see everyday. I have had this skirt for a while and usually I use it as a summer skirt but now I wanted to see how it works with polo knit and all black. Not bad. Im definately using this combo in the future again.

Tomorrow is finally friday! This week has been full of extra stuff and chores.

Enjoy your evening<3

6 kommenttia:

  1. Kukonaskel-kuvioiset vaatteet on ihania! Kiva kokonaisuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Belladonna<3 Tykkäsin tästä yhdistelmästä itsekin. Olisi kiva saada joku oikein lämmin talvihame beigessä sävyssä ja kukonaskelkuviossa. Ehkäpä ensi talvena... Aurinkoista loppuviikkoa<3

      Poista
  2. Kiva asu. Musta-valkoinen toimii ja kukonaskel on tyylikäs klassikko. Terkkuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Funky and Fifty<3 Aurinkoisia terkkuja myös sinne pitkästä aikaa<3

      Poista
  3. Klassinen ja ajaton hame, joka näyttää hyvältä muuten mustassa kokonaisuudessa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis<3 Hame joutui jossain kohtaa melkein kierrätykseen, mutta onneksi säästin sen, se on kiva kaivaa päälle aina silloin tällöin. Menee myös kesäisemmästä, siinä nimittäin ei ole vuorta. Aurinkoista sunnuntaita<3

      Poista

Kiitos kun jätit viestin...:)